torstai 17. syyskuuta 2015

Elethään hyvvää elämää!

Uusi ja harkittu toimintaa ohjaava kartta

Pellon kunnanvaltuusto hyväksyi 7.9.2015 pitämässään kokouksessa uuden kuntastrategian. Strategian pääviesti ja kunnan palvelulupaus on "Elethään hyvvää elämää". Strategian lähtökohtana on pellolaisten ja Pellon omat vahvuudet. Kumppanina meillä oli tätä tekemässä Mainostoimisto Ajatus Oy, jolla on vahvoja sidoksia pellolaiseen yrityselämään. Valmistunut kokonaisuus on harkittu ja tehty hyvässä yhteistyössä, kuntalaisia, yrittäjiä sekä luottamushenkilöitä osallistaen. Myöhemmin syksyllä tämä tullaan esittelemään myös kuntalaisille.

Uudet auttavat nettisivut vihdoinkin auki

Paljon odotetut nettisivut ovat vihdoinkin avautuneet. Taustalla tapahtuu kuitenkin koko ajan parannuksia ja sisältöä työstetään vielä kokoajan. Ulkoasusta ja käytettävyydestä olemme erittäin ylpeitä. Haluamme saada teiltä kaikilta palautetta sivuista yleensä, niiden käytettävyydestä ja niiden vastaamisesta palvelutarpeeseenne.

Syksyn täyttää talousarviovalmistelu

Kunnan vuosikellon mukaisesti meillä on jälleen talousarviovalmistelu meneillään. Olettehan muuten huomanneet, että vielä kerkiää hakea kunnanhallitukselta harkinnanvaraista avustusta, joka on lähinnä tarkoitettu tapahtumien ja harrastusten tukemiseksi. Viime vuosina avustuksiin on ollut käytettävissä 10 000 euroa. Talousarvion laadinta on tänä vuonna entistä haastavampaa, koska meillä ei ole vielä tarkalleen tiedossa esimerkiksi valtionosuuksien määrä. Selvää on, että ne tulevat vähenemään jälleen, mutta kysymys kuuluu kuinka paljon. Verotulot näyttävät myös ennusteen mukaan vähenemään vuonna 2016. Kaikeksi onneksi valtuuston viime vuoden lopulla hyväksymä organisaatiomuutos alkaa jo ensi vuonna vaikuttamaan, joten kovinkaan dramaattisiin muutoksiin meillä ei pitäisi ole tarvetta.

Vihreä Pysäkki

Kunnanhallitus aloittanee toimenpiteet Vihreän Pysäkin yhtiöittämiseksi 21.9.2015 pidettävässä kokouksessa. Kunnan edustajat ovat keskustelleet asiasta vuokralaisten kanssa 9.9.2015, ja kunnan toiminnan strategisesta ohjauksesta vastaava puheenjohtajajaosto on käsitellyt asiaa 16.9.2015. Puheenjohtajajaosto oli vahvasti yhtiöittämisen kannalla. Tästä voisi siis päätellä, että asia etenee nyt niin, että 1.1.2016 alkaen Vihreä Pysäkki toimii kunnan omistamana kiinteistöosakeyhtiönä. Yksityiskohtia ja sovittavaa on vielä paljon, ja lopullinen päätös asiassa kuuluu valtuustolle. Valtuusto päättää asiasta myöhemmin syksyllä. Yhtiöittämisellä kunta haluaa mahdollistaa kiinteistön kehittämisen.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti