keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Vuodesta toiseen

Vuoden 2014 loppu oli todella hektistä aikaa uuden organisaatiomallin rakentamisen ja talouden haasteiden eteen tehdyn työn vuoksi. Rankalla työllä kunnan tulos vuodelta 2014 on liki 250 000 euroa plussalla. Nykyinen valtuusto on osoittanut sitoutumista ja määrätietoista työskentelyä talouden kestävyyden parantamiseksi. Monissa kunnissa keskustellaan siitä, tulisiko pomoja vähentää. Pellossa sekin on jo tehty. Kun itse tulin Pellon kuntaan vuonna 2015, oli johtoryhmän koko 5 henkilöä. Kolme vuotta myöhemmin johtoryhmä on supistettu 3 henkilöön. Tänä päivänä kunnan johtoryhmän muodostavat kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja ja hyvinvointijohtaja.

Johtajien työkuormaa on siis oleellisesti kasvatettu. Määränsä on myös kaikella mihin yksi ihminen pystyy repeämään, ja siitä syystä asioita pitää priorisoida. Kohdallani se on tarkoittanut sitä, että näistä blogi-kirjoituksista on pitänyt karsia. Tämähän ei ole tietenkään kestävä ratkaisu, mutta se nyt vain oli tehtävä. Sosiaalisesta mediasta ja paikallislehdestä olette varmaan lukeneet, että vuosi 2015 on mennyt erilaisten valitusten parissa puurtamisessa. Tämä kaikki aika on poissa jostain muusta, kuten kunnan kehittämisestä tai palvelumme parantamisesta. Olemme joutuneet tekemään myös vaikeita ratkaisuja, mutta vakuutan niiden olleen tarpeen.

Sosiaalisessa mediassa kirjoittelu on ollut hyvin värikästä. Osa kirjoittajista on mennyt jopa henkilökohtaisuuksien puolelle, mutta asiallistakin keskustelua siellä on ollut. Esimerkiksi joku oli kaipaillut kunnanjohtajan blogi-kirjoituksia – tässäpä siis vastaus tähän huutoon. Olen surullisena seurannut kirjoittelua, sillä sosiaalisessa mediassa kirjoittaa sellaiset henkilöt joilla on niin sanottua sisäpiirin tietoa, eli heidän täytyy jollain tavalla olla sidoksissa kuntaan. Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta lähteä kommentoimaan näitä keskusteluja, mutta seuraamme tarkasti sitä tietoa mitä sosiaalisessa mediassa levitetään. Tarvittaessa olemme valmiita myös toimimaan. Juna kulkee, ja ei se haukku haavaa tee. Eräs suomalainen artisti onkin todennut, että millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että kuva on terävä ja nimi on oikein kirjoitettu. 

Kunnan taloudelliset näkymät ovat edelleen heikot ja talouden tasapainottamiseksi tehdään edelleen hartiavoimin töitä. Vuodelle 2015 on laadittu 1,3 meur alijäämäinen talousarvio ja tällä vauhdilla taseessa oleva ylijäämä kestää vuoden2017 loppuun saakka. Samaan aikaan tiedämme, että valtio tulee edelleen vähentämään kunnille maksettavia valtionosuuksia. Vuonna 2015 Pellon kunnan valtionosuudet laskivat edelliseen vuoteen verrattuna lähemmäs 500 000 eurolla. Lisää pudotusta tulee ensi vuonna vielä 100 000 euroa. Hallitusneuvotteluja käydään parhaillaan ja sieltä on kunnille tulossa vielä 1mrd euron leikkaus. Nämä tietäen meidän on syytä jatkaa määrätietoista työskentelyä talouden tasapainottamiseksi. Valtuusto on linjannut, että Pellon kunta säilyy itsenäisenä kuntana. Valtiovarainministeriö on puolestaan linjannut, että näissä oloissa paras tae itsenäisyydelle on kunnossa oleva talous. Valtuusto on edelleen linjannut, että säästöjä tulee hakea luonnollisen poistuman kautta, eli siten ettei ketään irtisanota tuotannollisista- ja taloudellisista syistä johtuen. Tässä on sellaiset raamit joiden sisällä on tehtävä kovasti töitä, ja se asettaa myös melkoiset paineet. Toistaiseksi olemme tässä onnistuneet, eikä ketään ole irtisanottu vaikka niin totena väitetäänkin.

Tässä kaiken muun ohella olemme merkittävästi myös tehneet tulevaisuuden kannalta tärkeitä toimenpiteitä. Tänään varmistui, että saamme keilahallihankkeelle 80 000 euron valtionavustuksen. Keilahalli tulee parantamaan keskustan palveluja, jotka ovat esimerkiksi matkailijoiden käytettävissä. Pellon kunta on saanut maahankinnan päätökseen, jolla Ahjolan teollisuusaluetta tullaan laajentamaan. Ahjolan laajentaminen on nyt siinä vaiheessa, että kaavan suunnittelijoilta on pyydetty tarjoukset. Ritavaaraan tehtiin viime vuoden lopulla kehityssuunnitelmat ja nyt olisi tarkoitus ryhtyä kaavoitustoimiin myös tällä alueella. Kunta on uusinut strategian, jossa selvästi merkitetään alueen elinvoimaisuuden eteen tehtävän työn askelmerkit. Näitä ovat esimerkiksi yritysvaikutusten käyttöönottaminen kunnan päätöksenteossa, hankintaosaamisen kehittäminen, teollisuusalueen kehittäminen ja matkailun kehittäminen. Strategia tullaan lanseeraamaan laajempaan tietoisuuteen myöhemmin tänä vuonna, olemme erittäin kiitollisia yrittäjien panoksesta tähän työhön.

Olen saanut runsaasti yhteydenottoja kunnan nettisivuja koskien. Emme ole organisaatiouudistuksen jälkeen lähteneet laajamittaiseen päivitykseen, sillä uusimme pian koko nettisivuston. Tässä vaiheessa voin jo paljastaa sen verran, että sivuista tulee erilaiset, ajattomat ja freesit. Uuden nettisivuston lanseeraaminen tapahtuu alkusyksystä. Uskoaksemme nämä sivut tulevat aikanaan palvelemaan myös kuntalaisia paremmin, sillä suunnittelun lähtökohtana on ollut käyttäjäystävällisyys.

Pellon kunnassa on vuoden alusta aloittanut kolme kunnan omistamaa yhtiötä. Yhtiöittäminen oli pakko tehdä, sillä kuntalaki velvoitti meitä tekemään niin. Nämä uudet yhtiöt ovat Pellon Serviisi Oy, Pellon Lämpöverkko Oy ja Pellon Energia Oy. Pellon Serviisi Oy:n toimintaan kuuluu tuottaa kiinteistöpalveluja (siivous- ja kiinteistön hoito), pesulapalveluja sekä ruokapalveluja. Näitä palveluja voivat myös kuntalaiset ostaa yhtiöltä. Lämpöverkko Oy:n tehtävänä on lämmön jakelu, jota se ostaa tässä vaiheessa Pellon Energia Oy:ltä ja Biologistiikka Oy:ltä. Henkilökuntaa Energia ja Lämpöverkko Oy:illä ei ole, ja kaikki henkilöstö työskenteleekin Pellon Serviisi Oy:llä, joka myy palveluitaan näille kahdelle muulle osakeyhtiölle.


Tässä lyhyesti tapahtumat kerrattuna, tästä lähtien pyritään palaamaan lyhyempiin päivitysväleihin. Hyvää kesän odotusta kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti