maanantai 9. joulukuuta 2013

Lahjahevosen suuhun kannattaa kurkata

Vanha sanontahan kuuluu, ettei ole lahjahevosen suuhun katsomista. Nykyaikana tällainen toimimattomuus voi käydä kalliiksi, eikä se ole mitenkään järkevää. Lahjasta pitää uskaltaa myös kieltäytyä.
Kunnalle ja sen eri toimielimille tulee mitä erilaisempia lahjoituksia. Lahjoittajathan valitsevat kohteensa omista lähtökohdistaan, usein heidän tavoitteenansa on myös hyötyä antamastaan lahjoituksesta. Harvoin tarkoituksena on pyyteetön hyvän tuottaminen muille.

Jokaisella organisaatiolla on oma arvomaailmansa, samoin on myös kunnalla. Tämän arvomaailman tulisi säteillä ympäristöön ja siten myös sidosryhmien tulisi heijastaa samoja arvoja kuin mitä meidän organisaatiomme edustaa. Mikäli näin ei ole, ei yhteistyö ole järkevää.

Meidän arvojamme on esimerkiksi toistemme kunnioitus ikään, sukupuoleen, rotuun tai esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Hyvin usein meidän organisaatiossamme törmätään toisia alentavaan käyttäytymiseen, juuri edellä mainituilla perusteilla. Lapissa se voidaan verhota meidän kulttuuriin, että täällä on tapana sanoa noin tai sitten se laitetaan vitsin piikkiin. Vitsiksi pukeminen on kuitenkin jo vanha vitsi, ja se on koeteltu erään postikorttikohun tiimoilta esimerkiksi eduskunnassa huonoin tuloksin.

Meidän arvojamme ei kuitenkaan voida alentaa, ellemme itse siihen suostu. Esimerkiksi kiusaajalle pitää ohjeistuksen mukaan varata mahdollisuus korjata käyttäytymistään kertomalla hänelle, että tuon kaltainen toiminta ei ole minusta sopivaa. Näin pitää toimia myös silloin, jos joku omalla toiminnallaan loukkaa organisaatiotamme ja meidän arvojamme. Meidän organisaation ja arvojemme loukkaaminen on sama kuin loukkaisi koko kuntaa ja kuntalaisia.

Meidän kunnan organisaatiossa kaikki ovat ikään tai sukupuoleen katsomatta vahvoja ammattilaisia omalla alueellaan, ja olen erittäin ylpeä saadessani olla heidän kaikkien esimies. Omalta osaltani olen valmis kohtaamaan henkilööni menevää kritiikkiä, mutta alentavan ja epäasiallisen käytöksen organisaatiota kohtaan tulen ottamaan jatkossakin henkilökohtaisesti, enkä salli sitä missään tapauksessa.


Itsenäisyyspäivän juhlan avauspuheessa Turtolassa nostin esille yhteiskunnan arvolaman, mistä Tampereen mellakointi itsenäisyyspäivänä oli valitettava konkreettinen esimerkki. Valitettavasti tällaista ilmentymää on havaittavissa myös muualla yhteiskunnassa, ja nostamalla näitä aiheita yleiseen keskusteluun käyn omalta osaltani taisteluun arvolamaa kohtaan. Välittäminen ja toistemme kunnioitus on parasta mitä voimme isänmaamme eteen tehdä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti